sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Hömppä pömppää ja iloista mieltä :)

Tokottamassa Minnan & Ninjan kanssa joiden treeniä ja yhteistyötä oli ilo katsella tänään koulun parkkipaikalla> kaiken kaikkiaan huisin kivat tokotreenit ,jotka nimesimmekin heti alkuun hömppä pömpäksi vailla tosikkomaista torvensoittoa ;)

Heti alkuun sainkin Minnalta oikein oivan käyttökelpoisen idean miten saan Toyota Yariksen "sisustuksen" pysymään ehjänä Typyn jäädessä autoon Colan treenin ajaksi.

Takaluukku jätettiin kokonaan auki ja Cindillä oli tehtävä pysyä siellä ,kuikuilla sai  muttei hypätä pois ennen kuin annoin luvan. Pari kertaa jouduin palauttamaan ,mutta muuten ihan superisti , toimii myös Colalle paikallaolo treeninä> asento vapaa ,mutta paikkaa ei jätetä. Colankin jouduin  pari kertaa palauttamaan, muuten hyvin ;) En kuitenkaan uskalla luukkua jättää auki jos ihan lähellä huseeraa viaraita koiria.

Cola:
-Pieni pätkä seuruuta ,temmon muutoksia, rytmissä ja oikeassa paikassa pysymistä, käännöksiä ,peruuttamista ym. ,pyrin tällä että Cola käyttäisi päänuppiansa ja kroppaansa hallitusti samalla pyrin vahvistamaan sitä että vasen jalkani on se joka tahdin määrää ja koiraa liikuttaa ;) Palkkaan poikaa aika tiheään tämän laisessa treenissä.......
Minna naksutti>
-Jäävät ,tötteröt oli laitettu niin kuin  Evl:ssä. ainakin oletimme niin> istu ,maahan, seiso jotka hyvin :)> Seiso taas takapalkalla.
Seuraavaksi yritän jäävissä palkata Colan "uudella"tyylillä jota Minna käytti Ninjalla, mutta siinä tarvitsee sitten olla appari naksuttamassa.

Cindi:
-Seuruuta pieni pätkä ,mutta meni ihan plörinäksi suoraan autosta ei hyvä! Siispä teimme ruudut oikealle ja vasemmalle.
Minna käskytti>
-Ruutua mont kertaa >oikealla  olevassa oli merkkinauhat ja vasemassa ruudussa lätkä jonka kävimme merkkaamassa ruudun sisällä ennen varsinaista suoritusta.

Ensimmäisellä lähetyksellä meinasi mennä suoraan vas.ruutuun ,uusinnalla hidas merkki jonka kuitenkin palkkasin , uusi lähetys onnistui vauhdista merkille> joka nopea >vas.ruutuun lätkälle josta pallo palkaksi.

Liikkeestä merkille joka rento ja vauhdikas >Oik.ruutu onnistui kokonaisuudessaan vaikka juoksikin  ihan takarajalle,,mutta parempi takana kuin edessä.

Vas. ruutuun merkin kautta  lätkälle hyvin:):)

Cola:
-Ruutu oikealle (merkkinauhat) ja vasemmalle (lätkä)  suht hyvin ,pari toistoa olisi riittänyt ;)

-ohjattu nouto ,ennakoi "liikkurin" käskytystä ja nyki vieressä , provosoin sitä vähän itsekkin;)

Käsky>tuo> Merkki jonka meinasi ohittaa> meni suoraan keskimmäiselle kapulalle>kielto ja takaisin kutsu vaikka olisi pitänyt yrittää pysäyttää se ja uusia käsky.

Uusinnalla >matkalla merkille tarjosi kaikkea mahdollista,> kun lopulta päätyi merkille> taisin päästää sen vasemmalle kapulalle. >itse nouto oli bueno:)
Sitten oik.>merkillä pieni turhauma>hyvä nouto:)

Merkillä ei ole samanlaista arvoa kuin itse noudolla, kaavaa täytyy rikkoa ja merkin arvoa nostaa>paljon ruokaa välittömällä palkkauksella> tällä hetkellä ei viivettä ?
Cindi:
M käskytti>
-Ohjattu n>merkille lähetys liikkeestä joka hyvin>jäi kuitenkin kirsu kohti kapuloita >vas. käskyllä noutoon joka hyvin:):)
Oik. kapula joka myöskin kokonaisuudessaan  hyvin:):)

Kiitos Minna treeni seurasta nyt kirsut kohti kevättä:)

2 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Kiitos seurasta & hyvistä ajatuksista! Mieltä lämmittää saada joskus kehujakin - ettei ihan toivoton ole.. :--)

ps. toivottavasti voimavuoka onnistui ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos itsellesi seurasta:)

Voimavuoka onnistui ja maistui oikein hyvälle:) Kiitos ohjeesta!