perjantai 28. tammikuuta 2011

Perjantain reenilöt

Olimme sopineet Miran kanssa yhteiset treenit Dog Sport Centerin tiloihin. Aikaa oli ruhtinaallisesti 30min.per koira .Cindin sai olla autossa juoksujensa takia jotka alkoivatkin pari kuukautta etuajassa?

Cola kanssa treenien pääpaino edelleen jäävissä.
-Aloitimme kuitenkin taas seuraamisella >rytmin muutoksia ,täyskäänöksiä, sivuttais askellusta oik. ja vas., peruuttamista ym. >jälleen täytyy todeta , hyvin on poika kartalla eikä paikka paljon parempi voisi olla: ihan kuin se tanssisi vierelläni ja on kuin kouluratsu ;)

-1kg.kapulalla pitoa ja oikean paikan hakemista selän takaa. Hyvin kiersi eteen istumaan oikealta ja vasemmalta. Oikelta tultaessa jäi vähän vinoon ,mutta uusinalla Ok.:) lopuksi yksi paukkunouto joka myöskin ok. vaikkei meillä olekaan noudon vauhdissa ihmeempiä onkelmia , "pentutreenit" on vain niin kivoja ;)

-Jäävät>>istu, maahan ,seiso. Laitoin tötsät melkein z-malisen kuvion "kulmiin" jotka sitten kiersin jätön jälkeen. Ensimmäinen sessio ilman palkkaa joka Hyvin> myöskin Miran mielestä.
Toinen kierros toisesta suunnasta istuminen ja maahan meno olikin sitten hitaampia jotka uusin , mutta seisominen oli napakka johtuen takapalkasta jonka olin vienyt etukäteen viimeisen ohitettavan pömpelin taakse ;)Hmm......>palkkaankohan sittenkin liian usein? Todennäköisesti palkkaan ja tulen jatkamaankin palkkaamista vaikkakin sillä uhalla että koirat turhautuvat kisoissa> käytös ja ääni >kärsivällisyys kun loppuu aikanaan;)

Kiitos Mira taas treeni seurasta:)

Ei kommentteja: